VierailijaBLOGI: Pömppömahan paluu

Vierailijablogin kirjoittaja on Ylen toimittaja-ohjaaja Minna Dufton

16.8.2016: Kesä meni, pömppömaha tuli. Mikäänhän ei ole niin vastenmielistä kuin ottaa todisteaineistoa kesäloman aikana vyötärölle kasvaneesta muffinssista, mutta päätin silti ottaa ja uskaltaa myös jakaa kuvat.

IMG_6853

Kyllä, pullataikinavatsa voi kasvaa myös hoikalle ihmiselle. Rasva kerääntyy helposti, lihas puolestaan ei. Yhtään muffinssia en viimeisen vuoden aikana ole syönyt enkä sen puoleen pullaakaan, vaan laihaa rasvaa on kevään ja kesän aikana päässyt kertymään huonosti suunniteltujen ruokailujen vuoksi.

Olen siis syönyt kunnon ruokaa, mutta jättänyt ihan liikaa tilaa sattumalle – mitä jääkaapissa milloinkin ”sattuu” olemaan. Ja tätähän se ruuhkavuotisen ihmisen arki vaan on, mitäpä sitä esittämään jotain muuta. Salilla olen edelleen käynyt 3-4 kertaa viikossa ja intervallejakin juossut, mutta ne eivät yksin riitä, jos ruokavalio ei ole optimaalinen. Taistelu laihaa läskiä vastaan on nimittäin kova.

Ihan takaisin lähtökuopissa en kuitenkaan ole. Siitä, kun Ruipelolle Lihakset -niminen Prisma Studion erikoisohjelma vuosi sitten tuli televisiosta, on tapahtunut paljon kehitystä. Olen saanut kasvatettua lisää lihasmassaa ja painokin on noussut sitä mukaa. Muodonmuutoksen huomaa erityisesti takapuolen ja reisien seudulta ja pikku hiljaa myös yläkropasta.

Lihasvoimaa on nyt myös tuntuvasti enemmän kuin vuosi sitten ja Suomimies -mittausten mukaan olen ikäisiäni naisia keskivertoa paremmassa kunnossa. On siis muistettava välillä taputella itseään olkapäälle ja oltava iloinen siitä, kuinka pitkälle elämänmuutoksessa on tultu.

Lihasvoimaharjoittelu on jäänyt tavaksi ja osaksi arkeani kaikista kiireistä huolimatta – ja motivaatiokin on testattu monta kertaa.

Kaikkein parhaiten muutoksen itsessään huomaa ihan arkipäivän tilanteissa. Siinä kohtaa, missä ennen olisin työmatkalla ”kuollut” juostessani minä hetkenä hyvänsä lähtevään junaan, voisin nyt aamulla treenikasseineni juosta vaikkapa kilpaa junan kanssa. Tai siltä ainakin tuntuu. (En ole oikeasti kehdannut kokeilla.) Kaukana on se nuutunut, pöhöttynyt istumatyöläinen, joka korvasi aterioita suklaapatukoilla ja kävi lenkillä vain ”ansaitakseen” herkuttelut. Jokainen, jonka treeni on terveellä pohjalla, tietää, ettei liikuntaa harrasteta siksi, että sillä ansaittaisiin aterioita. Jokainen, jonka treeni on terveellä pohjalla, tietää myös, ettei kukaan voi koko ajan tehdä kaikkea sata lasissa. Niinpä en ole siis minäkään ottanut stressiä timminä pysymisestä, vaikka menneeseen en missään nimessä halua palata.

RuipeloItse asiassa tuo lähtötilanteeni, laiha rasvainen kehonkoostumus ja esidiabeettinen tila, on minulle sellainen painajainen, että se varmasti toimii motivaattorina pitkään tästäkin eteenpäin. Ei tarvitse kuin vilkaista 12 viikon lihastenkasvatusprojektin aikana otettua seurantakuvamateriaalia (näitä tämäntyyppisiä kuvia) ja muistan heti, miksi tässä taistelussa ei voi antaa periksi.

Ellei laiha lihavuus aiheena ole ennestään tuttu, lue siitä tarkemmin tästä linkistä. Tässä ei ole kyse fitness -villityksestä, vaikka toki laiha lihavakin voi ryhtyä bikinifitness -beibeksi, jos niin haluaa.

IMG_4567Nyt, vuosi Ruipelolle lihakset -projektin jälkeen, ryhdyn kahden kuukauden mittaiseen laihan rasvan polttoprojektiin #bodynovo voimavalmentaja Grant Kochin johdolla. Koska tässä tarvitaan apua!

Isoimpana haasteena lienee stressi: miten taas sovittaa työ, perhe ja harjoittelu ja ehtiä suunnittelemaan ruokailut niin, että muutosta tapahtuisi oikeaan suuntaan. Niin, ja nukkuakin pitäisi, jotta lihakset kasvaisivat!

Elämänmuutoksen jälkeen haasteenani on koko ajan ollut stressin vähentäminen, mutta myönnettävä on, että toisin on käynyt.

Stressi on syönyt kovalla työllä hankittua lihasta ja istumatyö turvottanut jalkoja ja keskivartaloa.

Mutta kun tarpeeksi kovaan ääneen tämänkin uskaltaa itselleen myöntää, ehkä tilanne vielä paranee? Ainakin se, että arvostaa itseään tarpeeksi tehdäkseen oman terveytensä eteen jotain, on omalla kohdallani jo iso harppaus oikeaan suuntaan.

Koska oman elämän tärkeysjärjestyksestähän tässä loppujen lopuksi on kyse. Itseään ja kroppaansa ei voi loputtomiin huijata tai pistää ”hyllylle”. Hälytyskellot kyllä soivat ja kovaa ennen pitkää.

Voit seurata syksyn rasvanpolttoprojektia täällä #mikasinualiikuttaa -sivustolla sekä Team Ruipelo -ryhmässä Facebookissa ja inspiroitua itsekin. Tähän ei-kaupalliseen ryhmään ovat tervetulleita kaikki tavalliset kuntoilijat, jotka ovat kiinnostuneita lihasten kasvattamisesta ja rasvan poltosta – oman kehonkoostumuksensa muuttamisesta terveellisempään suuntaan. Tiimissä mukana oleminen ei maksa mitään ja sen avulla moni on jo löytänyt treenikaverin tai -porukan.

Tsemppiä jokaiselle kesän jälkeen liikuntarutiineihinsa palaaville! Jokainen treeni on voitto matsissa kotisohvaa – ja pömppömahaa – vastaan.

Lomaltapaluuterveisin, Minna D. entinen Ruipelo, nykyinen ”Massa-Minna”

Lue Minnan edellinen juttu >>täältä